Eilen kävin estevalmennuksessa Cristiellä. Hyvin meni! Ei ihan yhtä hyvin kuin viimeksi mutta pääsimme kaikkien tehtävien läpi kunnialla. Pari päivää sitten olimme ensimmäistä kertaa aivan yksin kunnolla maastossa ja laukkakin sujui ilman sähläystä. Fiksuja nuoria heppoja talli täynnä. Dudden on oppinut niin nopeasti ratsu-uran alkeet että kohta laitan sille "housut" selkään. Housut ovat meidän "first rider", eli painoilla täytetyt farkut jotka kiinnitetään satulaan. Nuoriso tuolla laitumellakin kasvaa hurjaa vauhtia. Varsinkin 2 vuotiaat näyttävät kohta kunnon hevosilta. Credenza on aina ollut sopusuhtainen ja nätti mutta nyt myös kaksi muuta eivät enää näytä hybriidihevosilta vaan ihan kunnon hevosilta.
Olen möys leikkinyt paljon eläinlääkärin avustajaa viime päivinä. Keskiviikkona pomo antoi minulla mikroskoopin ja pari pientä pussia hevosenlantaa ja käski etsiä matoja. Määräsin molemmille hevosille matokuurit.
Mitäs muuta... Tänään on kouluvalmennus luvassa. Niin ja sunnuntaina kävin taas Dyrehavenissa katsomassa jahtia. Pomo ja Corra osallistuviat joten olin hevsoenhoitajan mukana kun Castanja nyt päätti jättää tämän jahdin väliin. Corra suoritti koka radan virheettä. 10km ja 30 estettä. Ei paha. Tulevana sunnuntaina on taas jahti ja luultavasti lähdemme myös sinne. Tällä kertaa jahti on Tisvilde Hegn nimisessä paikassa.
Tässä nyt pari kuvaa Splitistä. Aivan liian aikaisin loppui myös tämän hevosen elämä.
2009, Lickety-Split varsana |
Lokakuu 2012, Split 3v |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti