Eilen kävimme maastolenkillä Lykkellä ja Corralla. Tuli autoja, rekka ja naapurin miljoona koiraa eikä Lykke piitannut mistään. Sen jälkeen loppupäivä oli vapaa kun kaikki työt on tehty parissa tunnissa. Tämä jättää minulle moooonta tuntia päivässä yrittää keksiä jotain ajanviettoa. Ne viikot kun lapset eivät ole kotona aika käy joskus vähän pitkäksi jos töitä ei kovasti ole. Olen viettänyt enemmän aikaa eläinlääkärin avustajana ja torstaina autoin hevosen röntgenkuvaamisessa. Sillon kun on ollut oikein tylsää olen käynyt lenkillä. En ole koskaan ollut lenkkeilevä tyyppi, johtuen ehkä siitä että olemme asuneet tien varessa jota voi juosta kahteen eri suuntaan (toinen suunta loppuu metsään noin 700 m päässä). Täällä Tanskassa taas lähtee pikkuteitä joka suntaan ja minusta on hauksaa juosta maalaisteitä ylös ja alas. Ensimmäistä kertaa voin oikeasti sanoa että nautin lenkkeilystä.
Eilen pomon miesystävän vanhemmat tulivat kylään ja valmistivat maukasta illallista. Tänään suunnitelmana on lähteä Kööpenhaminaan päin. Sain taas viikonlopun vapaata kun töitä ei ole niin paljon joten ajattelin lähteä kaupunkia taas kiertämään. Kööpenhamina kesällä on ihana paikka. Tämä laulu tuli pari päivää sitten radiosta. Ihastuin heti!
Ooh ja nyt on alle kuukausi siihen että C tulee tänne Tanskaan ja lähdemme sitten reissaamaan Eurooppaa. Pompin jo ajatuksesta ylös ja alas innosta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti