Cristiestä tuli eilen estehevonen. Hyppäsin sillä ensimmäistä kertaa pikkuristikkoa molempiin suuntiin ja hienosti meni. Eilen olin myös Birkan ja Lhasan kanssa estevalmennuksissa Ågerupissa. Birka teki taas kerran hieno työtä eikä pudottanut yhtäkään puomia. Lhasan kanssa sain taas kerran todeta että tasapainoni on kunnossa. Näin sanoo tanskalainen valmentajani kun melkein lensin selästä (tämä on jo toinen kerta, viime viikolla tein saman tempun) "Hvilken flott FINSK AKROBATIK!". Valmetajani sanavarastoon kuuluu möys pari sanaa suomeksi. No, ensimmäinen minkä kuulen joka kerta kun tulen valmennukseen on "Hej lille Vera" ja sen jälkeen suomekilentaidonnäytös joka menee "Yksi kaksi pekka jumalauta perkele!!" ja nauruun purskahdus ;) Valmentaja on aivan huppu ja löytää nopeasti ongelmakohtani sekä Birkalla että Lhasalla joka valmennuksessa ja osaa selittää hyvin miten korjaan asiat.
Tänään lähdimme neljällä hevosella kouluvalmennukseen. Birka ja Lhasa kulkivat molemmat tosi nätisti ja varsinkin Lhasasta olen ylpeä sillä se käyttäytyi uudessa paikassa hyvin ja meni vielä kotimatkalla ensimmäisellä yrityksellä hevosrekkaan. SCORE!!
Cristie 3v uudessa (jännässä) paikassa. Kävimme läheisellä meneesilla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti